search

Jäkäläkankaat ja jäkälännosto Rokualla

Jäkälä on Rokuan ja laajemminkin Rokua Geoparkin maisemien erikoisuus. Harmaa jäkäläpeittoinen männikkökangas yltää Rokuanvaaroilta ja Ahmaksen metsistä Säräisniemelle, Kankariin, Neittävälle ja Manamansalon saareen. Näillä kasvupaikoilla viihtyy kymmeniä eri jäkälälajeja.

Jäkälännostoa Rokualla Ahmaskankaalla. © Raija Robinson 1980–1985. Raija Robinsonin yksityiskokoelma.

Laajoja jäkäläkankaita alkoi muodostua viimeisen jääkauden lopussa noin 10 000 vuotta sitten hiekasta kasautuneille särkille ja harjuille. Niissä oli jäkälälle suotuisa äärimmäisen ohut humuskerros.

Kuivissa metsäkankaissa viihtyvä jäkälä on sittemmin tarjonnut mahdollisuuden monenlaiseen toimeentuloon ja tarpeeseen. Jäkälät ovat olleet tärkeää talviruokaa metsäpeuroille, joita lappalaiset ovat entisaikoina pyydystäneet. Jäkälää on käytetty myös porojen rehuna ja katovuosien aikaan petun tapaan leivän jatkeena. Lisäksi jäkälää on hyödynnetty hirsirakennusten ja ikkunoiden tiivisteenä, lämmöneristeenä ja kosteuden poistajana. Kuiva jäkäläpaakku imee parhaimmillaan kaksi kertaa painonsa edestä vettä, mikä on pitänyt ikkunat huuruista kirkkaina.

Jäkälä kestää kohtuullista keruuta

Vaaleanharmaa ja isokokoinen palleroporonjäkälä on eri jäkälälajeista Rokualla runsaslukuisin. Se on sopinut parhaiten niin koristeeksi kuin hyötykäyttöön.

Jäkälä on herkkä kasvi, joka kasvaa täyteen mittaansa arviolta 5–10 vuodessa, noin puoli senttiä yhden vuodenkierron aikana. Samaan aikaan kun se kasvaa, sen tyviosa lahoaa ja siksi jäkälämatosta ei koskaan tule kymmentä senttiä paksumpaa. Tuo noin sormenmitallinen on se vahvuus, jossa latva kasvaa sen verran minkä tyvi lahoaa. Kohtuullisesti käytettynä jäkälän keruu ei siis hävitä jäkälikköä, vaan jäkälää kasvaa takaisin muutaman vuoden välein.

Jäkälän nostotoiminta käynnistyi Rokualla 1920-luvulla. Työ on ollut hyvin sääsidonnaista. Nosto on tapahtunut kesäisin pääosin kostealla säällä, jotta jäkälä ei murentunut käsittelyssä. Jos nostoa tehtiin poutasäällä, kasteltiin jäkälää lammesta tai järvestä nostetulla vedellä murenemisen estämiseksi.

Kerätty jäkälä kannettiin säkeissä seulontapaikoille, jossa sitä nostettiin puiseen seulaan. Kapeista rimoista rakennettu matala säleikkömäinen puulaatikko roikkui riu’ussa parin metrin korkeudella kahden puun välissä. Kun seulaa heilutti, putoilivat roskat pohjasta pois. Sitten puhdistettu jäkälä nostettiin laatikoihin, jossa sitä suolattiin, jotta tiiviisti ja kosteana ladottu jäkälä ei pilaantuisi. Suolaaminen jäi pois, kun kesänostosta luovuttiin.

Myös jäkälän keruutavat ovat kehittyneet. Jäkälää alettiin 1940-luvulla keräämään kevyempiin yksivarvisiin puulaatikoihin ja kuivattamaan, kun siihen asti jäkälää oli toimitettu ulkomaille puulaatikoissa kosteana. Jäkälää myös alettiin keinokuivaamaan viljankuivaamoista kehitetyillä menetelmillä.

Jäkälännostoa Rokualla Ahmaskankaalla. © Raija Robinson 1980–1985. Raija Robinsonin yksityiskokoelma.

Jäkälän poiminta on ollut paikallisille tulonlähde

Ennen rautateiden rakentamista jäkälää piti kuljettaa hevoskyydillä metsistä satamaan ja sieltä proomuilla Oulujokea pitkin Ouluun. Kertakuorma oli yleensä kymmenen laatikollista jäkälää, mutta parhaimmillaan rattailla kuljetettiin viisitoista laatikkoa, mikä vastasi noin 450 kiloa jäkälää. Jäkälänajo helpottui, kun avuksi saatiin 1930-luvulla kuorma-auto. Niinpä jäkäläkuormia kuljetettiin Fordilla Rokualta Neittävän kautta Nuojuan juna-asemalle, joka oli valmistunut 1920-luvun lopussa.

Jäkälänvientiä on Rokualla tehty vuosikymmenien ajan. Sitä on myyty etenkin Keski-Eurooppaan, kuten Saksaan. Ahmaksella ja Neittävällä oli erityisen paljon jäkälän ostajia ja välittäjiä 1950–1980-luvuilla. Vaalan alueella tuotetun jäkälän määrä olikin parhaimmillaan 1970-luvun lopussa, jolloin sen osuus oli noin kuudesosa koko maassa tuotetusta jäkälästä. Seuraavaksi eniten jäkälää tuotetiin naapurissa Utajärven alueella.

Jäkälän poiminta on varsin hidasta ja tarkkaa työtä. Jäkälä on materiaalina herkkää ja haurasta. Taidot opittiin pikku hiljaa ja ansiot olivat pieniä, mistä syystä työvoiman vaihtuvuus oli suurta. Toisaalta joistakin kehittyi tehokkaita ammattilaisia. Tottunut nostaja sai kerättyä jopa 60 keräyslaatikkoa kahdeksan tuntia kestäneen työpäivän aikana, mikä tarkoittaa noin yhtä laatikkoa yhdeksässä minuutissa. Nostoennätyksen on tiettävästi tehnyt Väinö Anttonen vuonna 1953 kerättyään yhteensä 120 varvia jäkälää päivän aikana.

Jäkälännostoa Rokualla Ahmaskankaalla. © Raija Robinson 1980–1985. Raija Robinsonin yksityiskokoelma.

Rokuan jäkälämattoja. © Harri Tarvainen 2022. Rokua Geopark.

Jäkälännosto on ollut monelle paikalliselle merkittävä tulonlähde ja poimijoita riitti. Rokualla oli 1930-luvulla jopa kaksi asuinrakennusta jäkälännostajia varten. Paikalla kävi myös kahvinkeittäjiä ja nisunmyyjiä. Huippuvuosina jäkälämetsissä oli nuoria kesätöissä kuin mansikkamailla. Rokualainen Raija Robinson muistelee millaista työ oli 1950-luvulla:

”Jäkälännosto oli Ahmaksella ja Rokualla tärkein elinkeino maanviljelyksen jälkeen. Heti sateen jälkeen pakattiin eväät ja syöksyttiin metsään perhekunnittain, kaikki, jotka kynnelle kykenivät. Monet perheet kouluttivat lapsensa jäkälärahoilla ja hankkivat koneita ym. tarpeellista. Kyläläisillä oli omia jäkäläkankaita, joilta perhekunnat saivat hyvät tulot kerättyään jäkälän ja kuivattuaan sen itse. Jäkälän ostajat sitten välittivät valmiit kartonkipakkauksiin pakatut kuivatut ja puhdistetut jäkälälevyt  eteenpäin. Jäkälät poimittiin yksittäin, isoja laikkuja ei saanut tehdä. Ne kerättiin kainaloon puhtaaksi huiskittuna, ja sitten aseteltiin laatikoihin ja kuljetettiin traktorin kärryillä kotipihalle kuivamaan.  Jäkälännosto oli tarkkaa työtä. Epätasaisesti ladotut ja roskaiset laatikolliset eivät kelvanneet myyntiin.”

Jäkälännosto ja kaupankäynti työllistivät 1990-luvulle asti kymmeniä paikallisia ja toivat alueelle tuloja. Useat yritykset veivät jäkälää ulkomaille. Jäkälänostajien vähetessä alettiin jäkäläkankaita vuokrata välittäjille, jotka toivat paikalle poimijoita. Jäkälän poiminta ei kuuluu jokaisenoikeuksiin, joten sitä saa harjoittaa vain vuokramailla. Nykyisin jäkälää käytetään lähinnä koristemateriaalina kukka-asetelmissa ja hautaseppeleissä, osin sitä viedään myös eurooppalaisiin eläintarhoihin porojen ruuaksi.

Rokuan jäkälää. © Harri Tarvainen 2018. Rokua Geopark.

Lähteet:

Kangas, Jaana 14.7.2012. Jäkälän nostosta voi tulla katoavaa kansanperinnettä. Kaleva.

Mäyrä, Elina 23.10.2013. Suomalaista jäkälää viedään Keski-Euroopan kukka-asetelmiin ja eläintarhoihin. Yle.

Oilinki, Pekka 2008. Tuliseppele – kotiseutukertomuksia Utajärveltä. Pirilän sukuseura.

Robinson, Raija 8.1.2024. Rokua. Haastattelu, kirjannut Susan Forsblom.

Seppo, Vuokki 23.11.1996. Jäkälä imee kosteutta ikkunan välissä ja estää lasin huurtumista. Helsingin Sanomat.

Mäkelä, Simo (toim.) 2000. Vaala – Oulujärven pitäjä. Encyclopedia Vaalaensis - pitäjäntietosanakirja. Vaalan kunta: Oulu.