Rokua Geoparkin kiehtovat tarinat

Oulujoki on Rokua Geoparkin suurin joki ja yksi Suomen suurimpia jokia. Oulujoki on syntynyt viimeisen jääkauden muokkaamana ja alueen varhaisin asutus kehittyi joen varrelle. Oulujoki on ollut tärkeä kulkuväylä, merkittävä yhdysside rannikolta sisämaahan ja Suomen ensimmäisiä matkailureittejä. Lukuisissa Oulujoen tarinoissa elävät edelleen niin jättiläiset, kalajutut, tervansoutu- ja koskenlaskuperinteet kuin kylien omat tarinat. Nykyinen Oulujokilaakso on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.

Oulujokilaakson kirkot ovat merkittäviä puurakenteisen kirkkoarkkitehtuurin edustajia ja arvokkaita kulttuuriperinnön kohteita. Vastaavia puisia tukipilarikirkkoja kuin Muhoksen ja Utajärven kirkot on Suomessa jäljellä enää noin kymmenkunta. Voidaan sanoa, että ne ovat todellisia selviytyjiä, sillä kirkot ovat säilyneet vuosisatojen ajan sodista ja tuhoista huolimatta.

Kestikievarit olivat Suomessa pitkään tärkeitä levähdyspaikkoja, jotka tarjosivat yösijan ja evästystä matkalaisille, virkamiehille ja säätyläisille vuoden ympäri. Kestikievarilaitos alkoi 1600-luvulla ja hollikyyditysjärjestelmä perustettiin 1700-luvulla.

”Tämä joki on hyvin kalarikas: se on lohien, harrien, siikojen ja monien muiden kalalajien pysyvä kulkutie”, kirjoitti Topelius 1875. Oulujoki on ollut aina tunnettu kalaisuudestaan. Pohjoisen kalaisat joet olivat tärkeimpiä syitä asutuksen kehittymiselle juuri jokilaaksoihin. Arvokkain Suomen kaloista oli 1500-luvulla merilohi, mutta Oulujoen lohen kerrotaan saaneen erityisen maineen kaikkein suurimpana ja tasakokoisimpana.

Oulujoki on ollut Suomen vanhimpia uittoväyliä. Tietoa puunkuljetuksesta löytyy jo 1700-luvulta. Huippukesinä 1900-luvulla Oulujokea pitkin uitettiin lähes kaksi miljoonaa puutukkia vuodessa.

Arviolta lähes kilometrin syvyyteen maanpinnan alle ulottuva Muhos-muodostuma on merkittävä geologinen erikoisuus. Ikivanha kallioperän vajoama on vaikuttanut laajalla alueella siihen, että Oulujokilaakson luonnonolosuhteet ovat sellaiset kuin ne tänä päivänä ovat. Muodostuma ulottuu Muhokselta Perämerelle suurimmillaan noin 25 kilometrin leveydeltä. Pituudeltaan se on noin 80 kilometriä.

Suomen matkaoppaassa suositeltiin Muhoksen Pyhäkoskea käyntikohteeksi 1888. Pyhäkoski toden totta olikin niin uljas ja voimakas, että sitä voi olla nykypäivänä vaikea kuvitella. Kuten englantilaisrouva Ethel Tweedie matkaltaan Pyhäkoskella vuonna 1896 kirjoitti: ”yksikään taiteilija ei onnistuisi pensselillään vangitsemaan tuota näkymää”.

Satusetänä tunnetun Sakari (Zacharias) Topeliuksen kirjoittama satu Koivu ja tähti on kuuluisimpia Pohjois-Pohjanmaan tarinoita. Sadun taustalla on historiallinen lähtökohta, sillä se perustuu Suomessa 1700-luvun alussa vallinneeseen isonvihan aikaan ja Topeliuksen suvun omakohtaisiin kokemuksiin.

Jättiläisistä kerrotut tarinat ovat tärkeä osa Oulujokilaakson vanhaa kansanperinnettä. Oulujokilaaksossa elää erityisen vahvana tarina, joka kertoo Pyhäkosken ensimmäisestä laskijasta Monttasta ja jättiläisten ajan päättymisestä Oulujoella.

Rajariidat ovat tuoneet Oulujokilaaksoon läpi vuosisatojen jatkuneita hirvittäviä sotia, hävityksiä ja vainoja. Vaikka mustaakin mustemmista aikakausista on kulunut jo monta sukupolvea, elävät paikallisten parissa yhä tarinat, jotka kertovat kovia vainoja paenneista ja metsäpirtteihinsä piiloutuneista paikkakuntalaisista.

Junahteys Oulusta itään mullisti matkustamisen nykyisen Rokua Geoparkin alueen kuntiin. Vuosikymmeniä venynyt ratalinja lyhensi valmistuessaan matkantekoa vuorokausista tunneiksi. Hidas matkustaminen vesiteitse ja hiekkapolkuja pitkin voitiin halutessa unohtaa.

Manamansalo on avaran Oulujärven suurin saari ja Suomen sisävesien viidenneksi suurin saari, joka syntyi viimeisen jääkauden jälkeen. Hyvistä vesiyhteyksistä huolimatta Manamansalo oli pitkään varsin eristäytynyt kyläyhteisö. Nykyisin saaressa on paljon tärkeiden luontokohteiden ympärille kehittyneitä matkailupalveluita.