Jättiläisten valtakunta

Vanhojen tarinoiden ja uskomusten mukaan Oulujoki onkin ollut jättiläisten valtakuntaa. Paikallisia jättiläiskertomuksia on taltioinut esimerkiksi historiantutkija A. H. Snellman (1887). Seutujen entisaikojen asukkaat ovat kertoneet jättiläisistä, jotka olivat voimakkaita ja suurikokoisia ja ”heidän päänsä olivat puiden latvain tasalla”.

Nämä jättiläiset, hiidet tai vuorenpeikot ovat asuttaneet erämaita ennen ihmisten tuloa. Heidän asumuksensa ovat olleet vuorten onkaloissa tai kiviluolissa. Tarinoiden mukaan jättiläiset eivät olisi tehneet vastarintaa ihmisten saavuttua heidän maillensa, mutta kirkot olivat olleet heille kauhistus. Niitä jättiläiset pakenivat pohjoiseen, mutta suojelevat yhä entisiä kotikontujaan näkymättöminä haltijoina ja saattavat toimittaa askareitaan öisin. Jättiläisillä kerrotaan aina olleen yliluonnollisia kykyjä selviytyä selittämättömistä tehtävistä.

Jättimäiset linnanherrat

Jo ennen Snellmania oli maanmittari Jakob Johan Wikar (1739) tehnyt merkintöjä jättiläisten jäljistä, etenkin Utajärvellä sijaitsevasta jättiläisen Hiidenlinnasta. Maininta löytyy Pohjois‐Pohjanmaan maakunta‐arkiston karttalehdeltä. Linnanrauniot on kartassa merkitty paikkaan, joka on Sotkajärven ja Pällin välillä Oulujoen etelärannalla. Kartassa oli vanhalla ruotsin kielellä teksti: ”Vanha linna, jonka jättiläinen rakensi menneinä aikoina, missä löytyy varsinainen perustus suurista harmaista kivistä ja maasta ja vaikka se on metsittynyt voi toki nähdä muurin ja kaksi porttia.”

Myöhemmin myös A. H. Snellman on kirjoittanut kerrottavan, että Sotkajärven linna on Kalevanpoikain rakentama Korkeamaa eli Hiidenlinna. Kaleva-nimisestä jättiläisestä on kuulemansa mukaan kirjoittanut myös rovasti J. Calamnius (1868).

Monet Oulujokilaaksossa yhä elävät kansantarinat kertovat tavalla tai toisella Kalevan jättiläisestä. Kertomuksien mukaan Kalevalla oli 12 poikaa, joista kolme rakensi itselleen linnat Pohjanmaalle: Soini Limingan kirkon paikalle, Hiisi Kajaanin linnan itäpuolelle ja Äijä Pyhäkosken rannalle.

Pyhäkosken varrella on tiettävästi asunut muitakin jättiläisiä, jotka tapasivat istuskella rannan laitamilla. ”He eivät tarvinneet ensinkään veneitä koskella liikkuessaan; kahlailivat vaan edestakaisin, kun patoja laittelivat. Rakankalliolla asui yksi, toinen Leppikalliolla. Siinä he puhelivat keskenänsä, eikä Pyhän pauhina estänyt heidän ääntänsä kuulumasta” (Snellman 1887).

Mitä varten jätinkirkot rakennettiin?

Oulujoen pohjoispuolella, Sanginjoen kylän alueella, on laajan suoalueen keskellä jotakuinkin 200 x 400 metrin kokoinen kangassaareke, Muhoksen jättiläissaari. Sen korkeimmalla kohdalla sijaitsee jätinkirkko. Tästä kertoo esimerkiksi Snellman lainaten Calamniuksen kertomaa. Kohde on myös tarkistettu arkeologisen inventoinnin yhteydessä 1985.

Jättiläisten asumuksiksi arvioituja Muhoksen jätinkirkon tapaisia muinaisjäännöksiä on paikannettu usein suoalueiden keskellä olevilta kivikkoisilta kankailta kaukana asuinsijoilta. Ne ovat alun perin sijainneet merenrannalla tai lähellä rannikkoa, mutta maankohoamisen takia rakennelmat ovat jääneet kauas nykyisestä merenrannasta.

Rakennelmat ovat usein soikeahkoja tai suorakaiteen muotoisia, erikokoisia kivikehiä. Niissä saattaa olla seinävallit, jotka voivat olla puolesta metristä kahteen metriä korkeita, ja joskus niitä on kaksi sisäkkäin. Rakennelmiin on saatettu puhkaista yksi tai useampi porttiaukko.

Rakennelmien syntyhistoriasta kiinnostuneet arkeologit ja tutkijat ovat arvioineet, että ne olisi rakennettu noin 2500 vuotta sitten, tai jo aiemmin, neoliittisen kivikauden aikana noin 5000 vuotta sitten. Alkuperästä on useita arvioita.

Vanhastaan on oletettu, että rakennelmat olisivat toimineet puolustusvarustuksina ja turvapaikkoina vihollista vastaan. Tätä oletusta tukee rakentamiseen käytetty suuri työmäärä, rakennelmien sijainti sekä joissakin rakennelmissa olevat kaksinkertaiset vallit.

Niiden on toisaalta ajateltu olleen kalastajien ja hylkeenpyytäjien leiriytymispaikkoja, joidenkin jopa kalapyydyksiä. On myös arvioitu, että jätinkirkot olisivat jonkinlainen kalenteri, joiden perusteella pyyntipaikkaa on osattu vaihtaa. Tyypillisesti niiden vallien aukot on rakennettu auringonnousujen ja -laskujen mukaan, mitä on pidetty varhaisena tapana ymmärtää ja jäsentää maailmankaikkeutta.

Perimätieto kertoo katoavista rakennelmista

Muinaisjäännöksiä on arveltu myös uhripaikoiksi ja lappalaisten käyttämiksi haudoiksi. Lappalaisiin löytyy muitakin hyvin läheisiä vertauksia jättiläisistä, esimerkiksi lapinhaudat, jotka eivät kuitenkaan yleensä ole hautoja vaan kivikautisia maatuneita kuoppia, jotka ovat voineet olla pyyntiansoja, keittokuoppia, asumuspainanteita tai varastopaikkoja. Lappalaiset ja jättiläiset ovat monesti kansan kertomuksissa kietoutuneet toisiinsa.

Uudemman tutkimustiedon mukaan kiviraunioista osa lienee tosiasiassa tehty esimerkiksi rajojen merkiksi tai merimerkeiksi, osa on uhriraunioita tai hautaröykkiöitä. Niitä on arveltu myös asuntojen perustuksiksi.

Moni rakennelmista on yhä tutkimatta ja selvittämättä, ja raunioita on kadonnut tai kulunut. Ihmiset ovat aikojen saatossa todennäköisesti vieneet kiviä muualle paalukiviksi, ja kivirakenteita on paikoitellen hävitetty. Maastosta kasvaneet puut ovat aikojen saatossa myös liikuttaneet raunioita.

Varman tutkimustiedon puuttuessa, suullisen perimätiedon tärkeys korostuu. Esihistoriallisten kiviraunioiden mytologista perimää ovat vahvistaneet entisaikojen asukkaiden sukupolvilta toiselle siirtyneet uskomukset. Oulujokilaaksossa yksi tunnetuimmista kansantarinoista on Monttan tarina. Se Pyhäkosken ensimmäisestä laskijasta Monttasta ja jättiläisten ajan päättymisestä Oulujoella.