Uimarantoja Oulujärvellä
Suurta Oulujärveä ei turhaan kutsuta Kainuun mereksi. Kirkasvetinen ja merellisen oloinen Oulujärvi on Suomen neljänneksi suurin järvi. Sulaneen jäätikön voimasta syntynyt Oulujärvi sijaitsee kahden maisema-alueen, korkeiden vaarojen ja suomaastojen välissä. Niiden syleilyssä on lukuisia saaria ja dyynihiekkarantoja. Uinti on sallittua kaikissa Oulujärven retkeilyalueen järvissä ja lammissa.
Manamansalon saari. Saaren 80 kilometrin pituisesta rantaviivasta suurin osa on hiekkarantaa. Manamansalosta löytyy niin hiljaisempia kuin palveluiden äärellä sijaitsevia pehmeähiekkaisia uimarantoja, kuten Martinlahti, Nurmenniemi, Pantioniemi, Soiluanniemi ja Teeriniemi. Monet rannoista ovat matalia ja lapsille sopivia. Manamansalossa on myös harjumaisemissa kulkevia merkittyjä reittejä yhteensä 17 km sekä geokohteita, kuten Kiloniemen gneissikalliot, joissa kannattaa vierailla uinti- ja rantaretken yhteydessä. Perille Manamansaloon pääsee veneellä, lossilla tai autolla siltaa pitkin.
Martinlahti, Manamansalo. Hiekkaranta sijaitsee Manamansalon pohjoispuolella saaren suurimman leirintäalueen Manamansalon Portin yhteydessä. Rannalla on myös lasten leikkialue. Rannan vieressä on pienvenesatama vieraspaikkoineen. Uimarannalta lähtee Peuranpolku, joka on reilu kaksi kilometriä pitkä, rantatörmää mukaileva luontopolku pehmeällä hiekkakankaalla.
Kultahiekat, Manamansalo. Kainuun Rivieraksi kutsuttu Kultahiekkojen uimaranta sijaitsee Rytölahdessa Manamansalossa saaren pohjoispuolella. Ranta on matala ja sopii lapsille, joille on tarjolla myös muun muassa seikkailu- ja vaijerirata. Ympäristö on dyynimäinen, mutta dyynit ovat paikoitellen kuluneet. Ranta rajoittuu pieneen harvaan männikkömetsään. Rannan lähellä on leirintäalue, puulämmitteinen sauna ja venesatama.
Kuoston saari. Saari sijaitsee Manamansalon pohjoispuolella. Hiekkaharjanteisessa saaressa on upeat rantavallit ja jylhät rantatörmät sekä Säippäsuon rantasuoalue. Yksityismaita lukuun ottamatta Kuosto kuuluu Oulujärven retkeilyalueeseen. Saarella on kaksi neljän kilometrin polulla yhdistettyä laavua sekä venelaituri. Saarelle pääsee omalla veneellä.
Ärjänsaari. Saarella on kilometreittäin hiekkarantoja ja hiekkatörmiä. Ärjänsaari on myös perinteistä kulttuurimaisemaa ja siellä laiduntaa yhä lampaita kesäisin. Alueella on useita kävelyreittejä, joista pisin 10 kilometrin pituinen reitti kiertää koko saaren. Saaressa toimii pieni kesäkioski. Ärjälle pääsee paikallisten veneyrittäjien kyydissä, esimerkiksi Luonnollisesti Oulujärvi tarjoaa säännöllisiä veneyhteyksiä läpi kesän.
Niskanselän ranta Säräisniemessä. Säräisniemi työntyy kilometrien pituisena jylhänä hiekkamaastona kohti Niskanselän ulapoita. Sieltäkin löytyy komea Niskanselän ranta.
Sahanrannan uimaranta. Kaunis hiekkaranta sijaitsee Oulujärvellä noin 1,5 kilometriä Vaalan kyläkeskustasta. Rannalla on kaksi laituria ja toisessa niistä hyppytorni. Rannalta löytyy lisäksi rantalentopallokenttä, jalkapallomaalit ja frisbeegolf-kori. Matala ranta on myös hyvä leikkipaikka lasten vesileikeille. Alueella on pukuhuoneet, kesäisen lämpenevä yleinen sauna ja jäätelökioski. Perille pääsee esimerkiksi Vaalan rautatieasemalta kävellen noin 20 minuutissa. Alueella on myös parkkipaikka.