GEOclimHOME-PRO

”Geoheritage and climate change for highlighting the professional perspective.”
Hankkeen sisällöissä tarkastellaan valikoituja YK:n kestävän kehityksen tavoitteita mukana olevien lukioiden opetussuunnitelmien ja tutkimuskohteena olevien UNESCO Global Geoparkien luonnon, kulttuurin ja elinkeinoelämän kautta.  Tarkoitus on tutustua eri ammattikuntiin, jotka työssään ovat tavalla tai toisella tekemisissä Geopark-alueiden ja kestävän kehityksen tavoitteiden aihepiirien kanssa, ja siten antaa opiskelijoille monipuolinen käsitys työelämän nykypäivän haasteista ja mahdollisuuksista heidän kotiympäristössään. Hankkeen aikana tavataan tutkijoita, kunta- ja aluehallintojen edustajia, yrittäjiä ja Geoparkien sidosryhmien henkilökuntaa.

Hankkeessa tavoitteena on tutustua ilmastonmuutokseen ja ilmastonvaihteluiden vaikutukseen lukio-opiskelijoiden kotiseuduilla. UNESCO Global Geoparkien luonto- ja kulttuuriperintö antavat tähän moniulotteisen oppimisympäristön, sillä alueilta on olemassa kattavaa tutkimustietoa esimerkiksi eri aikakausien tulvista, lumivyöryistä, geo- ja biodiversiteetin muutoksista, uusien lajien levittäytymisestä, vesihuollosta, uusiutuvasta energiasta, metsätaloudesta jne. Näiden aiheiden kautta ilmastonmuutoksen vaikutuksia voidaan tarkastella niin riskien kuin luonnonvarojen ja uusien mahdollisuuksienkin näkökulmasta.  Geopark-alueiden kautta perehdytään myös menneisiin tapahtumiin kuten muinaisiin ilmastovaihteluihin tutkimalla kallio- ja maaperää, eliöstöä ja ihmishistoriaa. Opiskelussa hyödynnetään ja edelleen kehitetään nykyisten kansallisten opetussuunnitelmien ja yhteiseurooppalaisten ohjeistusten mukaisia opetus- ja oppimismenetelmiä.

Hankkeen toteuttajat ovat:

  • Suomi: Vaalan lukio, Vaalan sivistyspalvelut, Rokua UNESCO Global Geopark
  • Italia: Cobianchin lukio, Verbanian sivistyspalvelut, Sesia Val Grande Geopark, Torinon yliopisto
  • Ranska: Lycee de la Versoie Thonon les Bainsista, Chablais UNESCO Global Geopark

Projektissa on yhteistyökumppaneina laaja joukko eri asiantuntijaorganisaatioita. Hanketta koordinoi Vaalan sivistyspalvelut.

Projektin aikana tehdään opiskelija-, opettaja- ja asiantuntijavaihtoja kuhunkin kohteeseen siten, että jokainen kumppani käy yhden vaihtojakson jokaisessa kohteessa. Vaihtojaksojen aikana havainnoidaan alueen syntyhistoriaa ja maisemapiirteitä sekä tarkkaillaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia niin maa- ja kallioperässä, ekosysteemeissä kuin kulttuuriympäristöissäkin. Seuraa projektin etenemistä ja tuloksia projektin blogisivulla..

Hankeinfo

Hankkeen kesto: 1.9.2018 – 31.8.2021

Hankkeen rahoitus ja kokonaiskustannusarvio 298 511 €, josta Rokua Geoparkin osatoteutuksen kustannusarvio 19 840 €.

  • Erasmus+ rahoitus 298 511 €
  • Rokua Geopark 0 €
  • Hankkeen koordinoija: Vaalan kunnan sivistyspalvelut
  • Rokua Geoparkin osatoteutuksen hallinnoija: Humanpolis Oy / Vesa Krökki

Projektipäällikkö / Rokua Geopark osatoteutus
Mikko Kiuttu
+358 40 172 7513
mikko.kiuttu@humanpolis.fi