Kivikaudelta aina keskiajalle Oulujokilaaksossa ja Oulujärvellä harjoitettiin liikkuvaa pyyntikulttuuria. Vakituisempi asutus yleistyi 1500-luvulla. Useat vainot ja sodat verottivat asutusta, mutta jokivarressa on yhä rakennuksia jopa 1600-luvulta. Seudun tarinoita on taltioitunut myös Kalevalaan runolaulujen muodossa. Lamminaho talo Vaalassa on poikkeuksellisen hyvin säilynyt esimerkki talonpoikaiskulttuurista. Lamminahossa voi ihastella 1700-luvulta peräisin olevia rakennuksia ja esineitä. Pääelinkeinoja olivat maanviljely, koskenlasku, kalastus ja tervanpoltto. Tila kuului samalle suvulle lähes 200 vuotta. Nykyisin se on Museoviraston suojelema museotila. Aikakauteen voi tutustua myös alueen kotiseutumuseoissa.