Topeliuksen Koivu ja tähti

Venäläisen miehitysvallan aikana Pohjanmaata tuhottiin voimallisesti. Ihmiset yrittivät piiloutua tai paeta, mutta monia siepattiin ja viettiin vangeiksi. Muhoksella paikalliset ihmiset ja Oulusta paenneet piiloutuivat vihollisilta metsiin kyhättyihin pakosaunoihin tai piilopirtteihin. Piiloutuneista tunnetuimpia oli Sakari Topeliuksen isoisän isän Mikael Toppeliuksen perhe.

Perheen hajoaminen ja piilopaikka Muhoksella

Tarina kertoo, että Toppeliuksen perhe yritti paeta miehittäjiä, mutta joutui Oulussa viholliskasakan yllättämänä hajotetuksi. Perheen isä Mikael päätyi Ruotsiin ja äiti Maria kahden lapsen kanssa piiloon pieneen metsätorppaan Muhokselle Montan Lumiaisiin. Venäläinen kasakkapartio löysi perheen 11-vuotiaan pojan Kristofferin, joka vietiin Inkerinmaalle, minne orjiksi myytyjä lapsia Suomesta kuljetettiin. Venäläisten ryöstämäksi joutui samoihin aikoihin myös pieni tyttö Muhoksen Laitasaaresta, nimeltänsä Brita Keränen. 

Kristofferin olosuhteiden kerrotaan olleen keskimääräistä paremmat. H

Sadun synty

Topeliuksen sukutarina on tallennettu 1800-luvulla, jolloin monet kertoivat esivanhempiensa paosta Venäjän vankeudesta. Tarinoille on monesti ollut ominaista se, ettei Venäjä ole näyttäytynyt niissä vastenmieliseltä, mutta siitä huolimatta pakenija on kärsinyt suuresta koti-ikävästä.

Sata vuotta todellisia tapahtumia myöhemmin Sakari Topelius kirjoitti sadun, joka nivoutuu hänen sukunsa todellisiin kokemuksiin. Koivu ja tähti kertoo kuvitteellisen tarinan Venäjälle kaapattujen sisarusten kotimatkasta, joka päättyy onnellisesti, kun he tunnistavat vanhan kotitalonsa sen pihakoivusta. Sadussa koivu symbolisoi isänmaata.

Ote Topeliuksen tarinasta Koivu ja tähti (1865): ”Viimein, kuljettuansa toista vuotta, tulivat he eräänä iltana yksinäiseen taloon. Oli helluntai-ilta toukokuun lopulla, ja kesän ensimmäiset lehdet olivat puhkeamaisillaan. Kartanolle tullessaan, näkivät he siinä suuren, tuuhealatvaisen koivun, jonka pienten, vaaleanvihreiden lehtien välitse loisti illan hämärässä heloittava iltatähti. Illat olivat jo niin kesäiset, että ainoastaan tämä tähti, joka on suurin ja kirkkain kaikista, näkyi taivaan kannelta. ’Tuossa on meidän koivumme!’ huudahti poika heti. Tuolla on meidän tähtemme!’ sanoi tyttö samassa. Ja syleillen toisiansa kiittivät he Jumalaa ja itkivät ilon kyyneliä.”